torstai 24. tammikuuta 2013

Talvivauvasta talvihäihin





Sellainen siellä asui. Tapaninpäivänä meidän perhe sai hartaasti toivotun, pitkään odotetun uuden jäsenen. Pikkuveli syntyi ripeästi 04.30 painaen hitusen yli neljä kiloa. Kaikki sujui mainiosti, poika on aivan ihana ja meidän arki alkoi rullata oikeastaan saman tien ongelmitta. Eilen poikanen täytti jo 4 viikkoa!

Mitä häiden lykkääntymiseen tulee, en voi olla kovin pahoillani. Näytin melko turpealle raskauden loppupuolella enkä edes halua ajatella miten uuvuttava hääpäivä olisi ollut raskausviikolla +36..

Nyt kuitenkin meillä on taas aikeita avioitua - tällä kertaa ihan oikeasti. Kirkko ja juhlapaikka on varattuna 7.12.13. Ne samat mitkä vuosikin sitten, ei niiden voittanutta ole löytynyt.

Bloggaan nykyään lilyn puolella ja mietinkin jatkanko täällä vain hääaiheista vai lykkäänkö ne lilyyn kaiken muun sekaan. Jatkoa siis seuraa, täällä tai toisaalla.

Hääkuumeetta ajattelin lähteä huomenna nostamaan Turun häämessuille. :)


Ps. Onnea kaikille kirjoittelutauon aikana avioituneille - olen aktiivisesti seurannut blogeja vaikka kirjoittelu onkin ollut hiljaista! :)